sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Aeroscan

Noniin, nyt sitten sitä lupaamani valistusta Aroscan-testistä. Elikäs, Aeroscan-testi sopii loistavasti kaikille aktiivisille ihmisille, laihduttajista huippu-urheilijoihin. Aeroscan-mittaus perustuu happitestiin, joka mittaa tarkasti mm. kalorinkulutuksen, rasvanpolton, suhteellisen rasva-aineenvaihdunnan, hiilihydraattien polton sekä hiilihydraattiaineenvaihdunnan. Lisäksi testillä voi selvittää lepoaineenvaihdunnan ja maksimaalisen hapenottokyvyn.



Aeroscan testi tehdään cardiolaitteella, eli esimerkiksi juoksumatolla tai kuntopyörällä. Nopeutta nostetaan aina noin 2 minuutin välein ja jokaisesta 2 minuutista hengitellään puolisen minuuttia Aeroscan-suuhärpäkkeen läpi, jotta laite saa mitattua lukemia. Yleensä testi tehdään siihen asti, että saadan maksimisykelukema. Alla kuva laitteesta ja härpäkkeestä. Jos ei ole aivan rautaisessa kunnossa, niin testissä menee noin 10-15 minuuttia.




Testistä saatujen tietojen avulla voi optimoida treenamisen juuri itselle sopivaksi ja saavuttaa tavoitteet helpommin. Lisäksi ikä-ihmisille sekä laihduttajille testin avulla saa selvitettyä turvallisen treenitehon, jotta vammoilta (ja sydänkohtauksilta) vältyttäisiin. Aeroscan-testiä vastaavaa ei ole tällä hetkellä markkinoilla. Happitesti on toki ollut olemassa jo hyvän aikaa ja se on erityisestä huippu-urheilijoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten käytössä ollut suosittu.

Miksi Aeroscan? Suosittelen Aeroscan-testiä erityisesti tavoitteellisille urheilijoille. Saatujen tietojen avulla on paljon helpompi ja tietenkin nopeampi päästää tavoitteisiin. Alla oleva kuva havainnollistaa ensimmäistä omaa Aeroscan testiäni.


Tiedän, että tätä on hankala ymmärtää, kun tätä ei ole perusteellisesti selitetty, mutta yritän hieman havainnollistaa asiaa. Numerot ala-akselilla (Nopeus [km/h]) kuvastaa siis juoksumaton nopeutta. Sivuakseli (Energiaa [kcal/h]) kuvastaa energian kulutusta kaloreina. Numerot kuvan sisällä (133, 146, 160, 175 jne.) ovat sykelukemia. Kuvan alapuolella näkyykin jokaisen värillisen viivan selitys. 

Eli, ensimmäisen testin mukaan, elimistöni käyttää eniten rasvaa suhteellisesta aineenvaihdunnastani noin 130 sykkeen kieppeillä - energian kulutus yhteensä tässä vaiheessa on lähes 550 kcal tunnissa. Vauhti on minulle kävelyvauhti (6km/h). Kuvasta näkyy selkeästi(vihreä kiinteä viiva), kuinka rasvanpoltto hiipuu, mitä kovempaa juoksin matolla. Hieman yli 10km/h vauhdilla elimistöni siirtyy anaerobiselle alueelle (punainen pystyviiva kuvan sisällä kuvaa anaerobista aluetta) ja rasvanpoltto loppuu täysin. Anaerobisella alueella elimistö käyttää siis pelkkiä hiilihydraatteja energiaksi. Esimerkiksi HIIT-treeneissä sykelukemat menevät aina tuolla anareobisella alueella ja HIITin rasvanpolttotehokkuushan perustuukin treenin jälkeiseen rasvanpolttoon.

Ensimmäisen testin mukaan, en olekaan ihan niin rautaisessa kunnossa kuin luulin :( Noh, myönnän että olin luistanut aerobisesta treenistä aika paljon ennen testiä, enkä ollut tehnyt HIIT-treenejä yli puoleen vuoteen, mikä taas olisi vaikuttanut positiivisesti hapenottokykyyni. Lisäksi tuli ikäväkseni todettua, että olen tehnyt aerobista treeniä liian kovalla teholla, sillä matalasykkeisempi, pitkäkestoisempi treeni olisi ollut mulle rasvanpolton kannalta tehokkaampaa. Mutta ei se mitään! Näillä mennään, ja toisaalta nyt kun on konkreettisia lukemia, niin treenaaminen on kymmenen kertaa helpompaa ja tuloksia saa nopeasti.

Testin perusteella sain treeniohjelman, jolla on tarkoitus nostaa peruskuntoa ja juoksukuntoa - sain ohjelman, jolla olisi tarkoitus päästä ns. "maratooni-kuntoon" :). Käyn kaksi kertaa viikossa 1,5h lenkillä, jossa ensimmäinen ja viimeinen puoli tuntia vedetään siinä 146 sykkeen tienoilla ja keskimmäinen puolituntinen noin 160 sykkeellä. Kerran viikossa on myös tunnin kovatehoisempi treeni, jossa syke on tarkoitus pitää tuossa keltaisella alueella (n. 175-184 syke). Nyt olen siis ERITTÄIN tunnollinen sykemittarin käyttäjä.



Että sellaista. Suosittelen lämpimästi! Sykemittaristakaan ei ole yhtä suurta hyötyä, ellei sen käyttöä varten saa tarkkoja lukemia ;) Aeroscan-testistä voi lukea lisää täältä tai esimerkiksi Fitnesmalli 2013-finalistien blogeista ja vastaan myös mielelläni kysymyksiin...Huomenna postittelen oman sokerittoman jäätee-reseptin...

2 kommenttia:

  1. Hui! Tunti sykealueella 175-184 kuulostaa ihan jäätävältä reeniltä, jos ei saa ollenkaan välissä huokasta!
    Kun taas sitten tuo on mun pelastus ollu sykemittarin kanssa, että tosiaan EI OLE TARKOTUS vetää täyttä :D ko en itekään tajunnu, miks oon niin paska juokseen aiemmin ja sitte hokasin että tosiaan niin juu, meet liian kovaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kuulostaa tosi pahalta, MUTTA se ei tunnu niin pahalta :D Mulla sykkeet on jostain syystä vähän korkealla, vaikka kohtuu hyvässä kunnossa olenkin. Teen viikossa yhden treenin näillä hurjilla sykkeillä, jotta hapenottokyky kehittyisi ja pääsisin ns. maratooni-kuntoon... :)

      Poista