maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maanantain aamutreenit

Ihanaa maanantaita kaikille! Tai noh, vähemmän ihanasti se alkoi, kun heräsin 6.15 painajaiseen :( Mutta kun en kerta järkytykseltäni enää untakaan saanut, niin lähdinpä sitten pitkästä aikaa aamutreeniin salille! Jess, mahtava fiilis! Vielä huhtikuussa kävin lähes päivittäin hoitamassa päivän salitreenit aamulla ennen töihin menoa, mutta toukokuussa iski kai jonkinlainen kevätuupumus, kun ei salille aamuisin enää jaksanut raahautua :D No mutta, nyt on hyvä fiilis - olin jo aivan unohtanut kuinka euforisen ja samalla energisen olon aamutreenistä saa! Suosittelen!



Aloitin aamutreenin 10 minuutin alkulämmittelyllä. Etenkin aamuisin alkulämmittely on tärkeää, koska keho pitää herätellä ja saada hieman lämpöä ja liikkuvuutta lihaksiin, ennen kuin lähtee mitään hutkimaan. Esimerkiksi joogaan ei kannatta lähteä aamulla ilman pientä verryttelyä, koska joogassa saattaa helposti tulla lihasvammoja jos lihakset eivät ole vielä heräilleet kunnolla päivään :)

Alkuverryttelyn jälkeen tein kevyen hauis-ojentaja-rinta-treenin. En ole pitkään aikaan treenannut kunnolla käsiä, koska miinushiilareilla on ollut todella hankala saada rautaa ilmaan. Siksi aloitinkin tänään tosi kevyesti, mutta hyvältä se ainakin toistaiseksi vaikutti! Käsitreenin päälle vatsat 4x25, 35kg painolla. Ei ollut liian tiukka treeni, niin jaksoi hyvin vielä polkea töihinkin ja aloittaa päivän energisenä...Illalla olisi ohjelmassa vielä 1,5 h kevyt lenkki.

Mukava aloittaa uusi viikko (suhteellisen) levänneenä! Aurinkokin paistoi mukavasti ja pääsin ensimmäistä kertaa KOKO KESÄNÄ ottamaan arskaa ja ihan vaan rauhassa viettämään kesäpäivää ilman sen kummempia aktiviteettja! Innostuin auringosta niin paljon että otin varmaan sata kuvaa itsestä päivää paistattelemassa :D


Yksi kuva löytyi perjantain synttärijuhlistakin...Päällä farkkuliivi, jonka synttärisankari löysi minulle kirpparilta <3



Juuri sopivasti ehdin kirjoittaa postauksen lounastauolla - nyt kuitenkin takaisin töiden pariin! Seuraavaksi ajattelin jakaa ajatuksiani testaamistani Leaderin Smoothie-jauheista. Oletteko itse testanneet kyseisiä tuotteita ja minkälaisia fiiliksiä niistä on?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti