lauantai 28. syyskuuta 2013

Loppuviikon treenit


Torstaina oli jalkapäivä! Mulla oli hirveä kiire tehdä treeni, koska suunnitelmissa oli päästä kerrankin ihmisten ajoissa kotiin. Laitoin sitten sen kummempia ajattelematta samat painot kaikkiin laitteisiin, niinkuin aina ennenkin ja hirvee draivi päällä puskin koko ohjelman läpi. Normiohjelmassani teen 3x12 toistoa ja taukoja sarjojen välissä vain noin 30 sekuntia - 1 minutti. Hirvee tahti siis päällä koko ajan! Ja sen takia mulla varmaan se sykemittari paukuttaa aina hirveitä lukemia ja jalat huutaa hoosiannaa seuraavat kolme päivää :)






Nyt sain kuitenkin todeta, että ei mennyt treeni perille niin hyvin kuin yleensä! Vaikka tehot oli kohillaan, niin painoa pitää lisätä. Monesti jämähtää samoihin rutiineihin ja toistaa treenit aina samoilla painoilla, samalla kaavalla. Mun pitää oikein muistutella itseäni, että muutan aika ajoin toistoja ja lisään painoja! Ennen, kun ehdin käydän enemmänkin salilla, tein vähintään kerran viikossa treenin 3x5 toistoilla ja painoja niin paljon että juuri ja juuri jaksoi sen 5. Toisinaan on taas ihan hyvä lataa laite täyteen painoja ja tehdä vaan niin monta toistoa kuin jaksaa...Pitää muistaa antaa lihaksille virikkeitä, jotta ne ymmärtävät kasvaa :)




Eilen en käynyt treeneissä ollenkaan, koska olin tädin hautajaisissa. Hirveä kaipuun tunne kaihertaa vielä, mutta nyt voin toivottaa tädille hyvää matkaa <3 Kyllä me vielä tavataan!


Tänään taas heti kun silmät auki sain, mieti vaan että lenkille on päästävä! Eihän siinä sitten muu auttanut kun lyödä lenkkikamat niskaan ja suunnata Keskuspuistoon. En malttanut edes syödä mitään ennen lenkkiä - kourallisen viinirypäleitä vedin ihan vaan sen takia, että saisin vähän energiaa... Naureskelin lenkillä itsekseni, että niin ne vaan ajat muuttuu - joskus baarimikkona työskennellessä ei tullut kyllä mieleenkään heittäytyä lauantaiaamuna suoraan sängystä lenkkivaatteisiin :D




Harmikseni Runkeeper sekoili erittäin pahasti ja oli sitä mieltä, että juoksin yli 14km! Aika on kyllä oikea, mutta matka ei todellakaan :D Aika kovaa sais pinkoa, että parissa minuutissa selviäisi yhdestä kilometristä. On se kova! 




Kävin lenkin jälkeen tekemässä vielä hetken vatsoja ja juoksin sitten intervallein lähikauppaan. Mahtava päivän aloitus! Nyt on sitten ehditty käydä jo kirpparilla, Haltin outletissa väijymässä uutta ulkoilupukua ja nyt ollaan sitten lounaalla suosikki salaattipaikassa - Kampin Johto Caféssa. Nam!




Työt peruuntui tältä päivältä, mutta agendalla olisi valitettavasti hurja määrä koulutehtäviä...Onneksi iltani pelastaa ihana ystävä, jota en ole taas pitkään aikaan ehtinyt näkemään <3 Tämä kyseenomainen ystäväni on ehdottomasti yksi suurimpia idoleitani ja suosikki body fitness kilapilijani Suomessa :) Ehkä kerron hänestä joskus lisää, jos saan luvan ;) Näillä mennään! Mukavaa viikon loppua kaikille!

Muistakaa, että I LOVE ME-lippupakettien arvontaan voi osallistua vielä tänään ja huomenna täällä. Maanantaina sitten arvn onnelliset voittajat!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti